Etusivu Yritys Palvelut Tuotteet Ohjeita Yhteystiedot  
   

Yritys
Savonlinnan Kiviveistämö on yksi Savonlinnan talousalueen vanhimmista yhtäjaksoisesti toiminnassa olleista liikeyrityksistä. Yrityksen perusti Johannes (Juho) Rautianen vuonna 1932. Perinteinen käsityötaito on periytynyt sukupolvesta toiseen ja on kunniassaan vielä nykyäänkin, joskin sen avuksi on tullut moderni tekniikka.

Yritys käyttää omien louhimoiden raaka-aineita: Saaren pitäjästä Kesusmaalta louhittua mustaa gabroa, Enonkoskelta louhittua harmaata graniittia sekä muita suomalaisia kivilaatuja. Hautakivien valmistukseen voidaan käyttää myös asiakkaiden omia kiviä, joihin liittyy muistoja tai joilla on tunnearvoa.

Yrityksen asiakaskunta muodostuu lähinnä yksityishenkilöistä, mutta toisinaan myös seurakunnasta sekä paikallisista rakennusalan yrityksistä ja hautaustoimistoista. Savonlinnan Kiviveistämö on valmistanut mm. Talvisalon siunauskappelin perustuksen kivityöt, Savonlinnan kaupungintalon muurin, Mikkelin maaseurakunnan kirkon rappuset sekä muistomerkin Uukuniemi-seuralle.

Savonlinnan Kiviveistämö työllistää viisi henkilöä.